Kilpatoiminta
Kilpajoukkueeseen voi pyrkiä, jos lajitaustaa löytyy valmiiksi jo harrastepuolelta. Mikäli varsinaista cheer-taustaa ei ole, mutta harrastuksina on ollut esimerkiksi tanssia, voimistelua tai muuta urheilua, on kilpajoukkueisiin pääsy niinkin mahdollista. Muutoin suosittelemme aloittamaan harrastejoukkueesta.
Kilpajoukkueet on velvoitettu tekemään vähintään kaksi varainkeruuta vuodessa. Varainkeruulla voidaan osittain helpottaa joukkueen kuluja, kuten kilpailu- ja leirimaksuja.
Harjoittelu kilpajoukkueessa merkitsee sitoutumista tavoitteellisen treenaamisen ja kilpaurheilijan elämäntapaan. Harjoituksissa on oltava läsnä joka kerta, eikä poissaoloja voi tulla kuin sairauden johdosta tai erikseen sovituissa poikkeustilanteissa. Joukkueiden harjoitukset, leirit ja kilpailut ovat pakollisia kaikille joukkueessa urheileville. Toivommekin perheiden tukevan harrastajien urheilua mahdollisimman hyvin ja huomioivan harjoitus-, leiri- ja kilpa-aikataulut perheen menoja ja loma-aikatauluja suunnitellessa.
Kilpajoukkueet harjoittelevat myös koulujen loma-aikoina ellei muuta ilmoiteta.
Mikäli urheilijalla on toinen aikaa vievä harrastus tai muuten esteitä sitoutua koko kaudelle, tulee asiasta mainita valmentajille ajoissa.
Jokainen urheilija karsii aina uudelleen kauden alussa joukkueeseen vaikka olisi edellisen kauden urheillut samassa joukkueessa.
Kilpajoukkueille tulee löytyä joukkueenjohtaja huoltajien keskuudesta.
Kilpajoukkuessa urheileva hankkii myös seuravaatteet omakustanteisesti Sportirolta.
BB ja MB- Svetari
SB- Svetari ja Legginsit
Rockets- Svetari
Fire- Svetari ja Legginsit
Dynamite- Svetari ja Legginsit
Urheilijalla tulee olla voimassa tapaturmavakuutus joka kattaa kilpacheerleadingin. Kilpalisenssi ostetaan Suomisportista.
Lisätiedot lisenssin hankkimisesta tästä
Kilpajoukkueet kaudella 2023-2024:
JOUKKUE | IKÄRYHMÄ | TASO |
Baby Bombs | Vuosina 2014-2012 syntyneet | minit lvl 1 |
Mini Bombs | Vuosina 2012-2010 syntyneet | youth lvl 2 |
Spirit Bombs | Vuosina 2012-2010 syntyneet | youth lvl 3 |
Rockets | Vuosina 2010-2005 syntyneet | juniorit lvl 3 |
Fire | Vuosina 2010-2005 syntyneet | juniorit lvl 4 |
Dynamite | Vuonna 2007 ja aiemmin syntyneet | aikuiset lvl 3 |
Ignition Ryhmästuntti | Vuonna 2010-2012 syntyneet | youth lvl 3 |
Fireworks Ryhmästuntti | Vuonna 2004-2009 syntyneet | juniorit lvl 5 |
Blast Ryhmästuntti | Vuonna 2005 ja aiemmin syntyneet | aikuiset lvl 4 |
Klikkaamalla joukkueen nimeä löydät joukkuekohtaiset kuvaukset, treeniajat, kauden kustannusarviot sekä muut asiat. Syyskautta koskevat kustannusarviot ovat suuntaa antavia, ja pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin.
Kausi 2023-2024 alkaa 31.7.2023!
Karsinnat, UKK
Mihin joukkueisiin karsinnoissa haetaan?
Joukkuejaot koskevat ainoastaan seuran A- ja B-, eli edustus- ja kilpajoukkueisiin hakijoita. Edustus- ja kilpajoukkueisiin voit hakea, mikäli lajitaustaa on jo harrastejoukkueista tai jostain muusta lajista kuten voimistelusta tai akrobatiasta. Mikäli et ole lajiin vielä tutustunut, suosittelemme aloittamaan harrastejoukkueesta.
Miten toimia ennen karsintoja?
Lue joukkuekohtaiset kuvaukset huolellisesti ja mieti (yhdessä huoltajasi kanssa) mihin joukkueisiin kannattaisi hakea ja mihin joukkueeseen voit sitoutua koko kaudeksi 2023-2024. Apua voi kysyä myös nykyisiltä valmentajilta.
Miten toimia karsintapäivänä?
Osallistu joukkuejakopäivänä pyrkimäsi joukkueen jakotilaisuuteen.
Tule tilaisuuteen ajoissa. Varusteena urheiluvaatteet, sisäkengät/-tossut ja juomapullo, pitkät hiukset kiinni. Jätä korut kotiin. Jakotilaisuutta ei kannata turhaan jännittää, ilmapiiri on iloinen ja rento, kuten normaaleissa harjoituksissakin. Näytä parhaat taitosi ja tarvittaessa kokeile myös eri rooleja stunteissa.
Miten toimia, jos ei pääse osallistumaan karsintoihin?
Mikäli et pääse osallistumaan tilaisuuteen, mutta haluat silti pyrkiä kilpajoukkueeseen, tulee siitä ilmoittaa joukkueen sähköpostiin. Lisäksi valmentajille tulee lähettää video osaamisestasi - liitä mukaan esimerkiksi video akrotaidoistasi sekä aiemmassa joukkueessa tekemistäsi stunteista. Video ja vapaamuotoinen hakulomake tulee olla lähetettynä hakemasi joukkueen sähköpostiin joukkueen karsintapäivään mennessä siihen kellon aikaan kun hakemasi joukkueen karsinnat alkavat.
Miten toimia karsintojen jälkeen?
Tieto joukkueeseen pääsystä ilmoitetaan sähköpostitse vielä samana iltana. Muistutamme että kannattaa karsia ikäryhmän molempiin kilpajoukkuisiin. Muista laittaa joukkueen treeniajat kalenteriin. Joukkueen valmentajat tiedottavat seuraa joukkuevalinnoista ja seuran toimisto huolehtii urheilijat oikeaan joukkueeseen myClubissa.
Mikäli sinulle tulee vielä kysymyksiä koskien joukkuejakotilaisuuksia, olethan yhteydessä valmennusvastaavaamme valmennus@hameenlinnacheerteam.fi