Kilpajoukkueet

Kilpajoukkueeseen voi pyrkiä, jos lajitaustaa löytyy valmiiksi jo harrastepuolelta. Mikäli varsinaista cheer-taustaa ei ole, mutta harrastuksina on ollut esimerkiksi tanssia, voimistelua tai muuta urheilua, on kilpajoukkueisiin pääsy niinkin mahdollista. Muutoin suosittelemme aloittamaan harrastejoukkueesta.

Kilpajoukkueet on velvoitettu tekemään vähintään kaksi varainkeruuta vuodessa. Varainkeruulla voidaan osittain helpottaa joukkueen kuluja, kuten kilpailu- ja leirimaksuja.

Harjoittelu kilpajoukkueessa merkitsee sitoutumista tavoitteellisen treenaamisen ja kilpaurheilijan elämäntapaan. Harjoituksissa on oltava läsnä joka kerta, eikä poissaoloja voi tulla kuin sairauden johdosta tai erikseen sovituissa poikkeustilanteissa. Joukkueiden harjoitukset, leirit ja kilpailut ovat pakollisia kaikille joukkueessa urheileville. Toivommekin perheiden tukevan harrastajien urheilua mahdollisimman hyvin ja huomioivan harjoitus-, leiri- ja kilpa-aikataulut perheen menoja ja loma-aikatauluja suunnitellessa.

Kilpajoukkueet harjoittelevat myös koulujen loma-aikoina ellei muuta ilmoiteta.

Mikäli urheilijalla on toinen aikaa vievä harrastus tai muuten esteitä sitoutua koko kaudelle, tulee asiasta mainita valmentajille ajoissa. 

Jokainen urheilija karsii aina uudelleen kauden alussa joukkueeseen, vaikka olisi edellisen kauden urheillut samassa joukkueessa.

Kilpajoukkueille tulee löytyä joukkueenjohtaja huoltajien keskuudesta.

Kilpajoukkuessa urheileva hankkii myös seuravaatteet omakustanteisesti Sportirolta

  • Baby Bombs ja Mini Bombs: Verkkatakki
  • Spirit Bombs:  Verkkatakki ja Legginsit
  • Rockets: Verkkatakki
  • Fire: Verkkatakki  ja Legginsit
  • Dynamite: Verkkatakki ja Legginsit 

Urheilijalla tulee olla voimassa tapaturmavakuutus joka kattaa kilpacheerleadingin. Kilpalisenssi ostetaan Suomisportista. 

Lisätiedot lisenssin hankkimisesta tästä

Kilpajoukkueet kaudella 2025-2026:

JOUKKUE

IKÄRYHMÄ

TASO

Baby Bombs

Vuosina 2016-2014 syntyneet

minit lvl 1

Mini Bombs

Vuosina 2014-2011 syntyneet

youth lvl 2

Spirit Bombs

Vuosina 2014-2011 syntyneet

youth lvl 3

Rockets

Vuosina 2011-2007 syntyneet

juniorit lvl 3

Fire

Vuosina 2011-2007 syntyneet

juniorit lvl 4

Dynamite

Vuonna 2009 ja aiemmin syntyneet

aikuiset 

lvl 3

Ignition

Ryhmästuntti

Vuosina 2014-2011 syntyneet

youth

lvl 3

FireWorks

Ryhmästuntti

Vuosina 2011-2007 syntyneet

juniorit

lvl 5

Blast

Ryhmästuntti

Vuonna 2009 ja aiemmin syntyneet

aikuiset 

lvl 4

Klikkaamalla joukkueen nimeä löydät joukkuekohtaiset kuvaukset, treeniajat, kauden kustannusarviot sekä muut asiat. Kustannusarviot ovat suuntaa antavia, ja pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. 

Kevätkausi 2026 alkaa 5.1.2026!