Harrastejoukkueet

Harrastejoukkueeseen voi ilmoittautua, vaikka lajitaustaa ei entuudestaan löytyisi. Mitään taitovaatimuksia ei ole, vaan mukaan pääsee aina kun tilaa löytyy. Mikäli harrastuksina on ollut esimerkiksi voimistelua tai muuta urheilua, on mahdollista päästä myös suoraan kilpajoukkueeseen.

Harrastejoukkueita ei ole velvoitettu tekemään varainkeruuta. Varainkeruuta voi kuitenkin halutessaan tehdä, ja sillä voidaan osittain helpottaa joukkueen kuluja.

Vaikka harrastejoukkueiden toiminta ei vaadi harrastajan sitoutumista samalla tavalla kuin kilpajoukkueessa, on kyseessä kuitenkin joukkuelaji, jolloin jokaisen läsnäolo on tärkeää. Toivomme perheiden tukevan harrastusta mahdollisimman hyvin ja huomioivan harjoitus- ja leiriaikataulut perheen menoja ja loma-aikatauluja suunnitellessa.

Jokaisella seuran jäsenellä tulee olla myös voimassa oleva cheerleading-urheilun kattava tapaturmavakuutus.  Tiedot vakuutuksesta tulee päivittää urheilijan MyClub-profiiliin.

7-vuotiaat ja vanhemmat urheilijat tarvitsevat lisenssin ja vakuutuksen. Harrastejoukkueessa harrastamiseen riittää harrastelisenssi, kun taas kilpajoukkueeseen edellytetään kilpailutoiminnan kattava lisenssi sekä vakuutus. Lisenssit jokainen hankkii itse Suomisportista 

Seuravaatteita voi halutessaan hankkia Sportirolta

Harrastejoukkueet kaudella 2024-2025:

JOUKKUEIKÄRYHMÄTASO
SäihkeetVuosina 2020-2019 syntyneetminimikrot
PapatitVuosina 2018-2017 syntyneetmikrot
KipinätVuosina 2017-2013 syntyneetminit
LiekitVuosina 2017-2013 syntyneetminit
SalamatVuosina 2013-2011 syntyneetyouth
ExplosionVuosina 2010-2006 syntyneetjuniorit

 

Klikkaamalla joukkueen nimeä löydät joukkuekohtaiset kuvaukset, treeniajat, kauden kustannusarviot sekä muut asiat. On tärkeää, että luette kuvauksen huolellisesti yhdessä huoltajan kanssa ennen joukkueeseen hakemista. Kautta koskevat kustannusarviot ovat suuntaa antavia, ja pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin.